Gessoa, akryylejä ja talven hehkua.

Cossiasioissa tullaan taas (:

Olen puuhannut pari päivää olkasuojusten kanssa. Muovasin niihin lisää yksityiskohtia paperimassasta, päällystin lisää paper claylla, gessosin ja maalasin. Alla kuvat paperimassan, paper clayn ja gesson jälkeen sekä maalauksen jälkeen.

Ennen maalaamista

Maalaamisen jälkeen

Suojuksiin tulee vielä lisätä suuret ”piikit” tuohon korkeimmalle kohdalla aivan pään viereen tulevaan reunaan. Suojusten yli tulevat kulkemaan myös vyöt  ja muutama köyden pätkä olisi vielä kiinnitettävä. Muutoin noi oliskin sitten valmiit. Kiinnitysmekanismia mietin vasta, kun saan asuun kuuluvan liivin sellaiseen vaiheeseen, että on mietittävä mihin olkasuojukset kiinnittyvät.

Koulussa sen sijaan kaavoitellaan ja suunnitellaan 5 kappaleen jakkumallistoa. Kaavoituksessa pyörittelemme erilaisia naisten, lasten ja miesten kaavoja pienessä koossa ja kuosittelemme erilaisia malleja, mikä on todella mielenkiintoista ja opettavaista, mutta samalla todella uuvuttavaa 8 tunnin pätkissä. Opin kuitenkin paljon nuilla tunneilla, mikä kannustaa ja motivoi (: Jakkumallisto on vielä alkutekijöissä, mutta ideataulu on selvä, samoin suunnittelun pohjalle valittu taideteos. Taideteokseksi valitsin alla olevan, Patrick St. Germainin maalauksen ”Winter warmth”, josta sain teeman mallistolleni.

Minuun puri maalauksen yksinkertaisuus ja värit, joita aion käyttää mallistossakin. Maalauksen jylhä, talvinen metsä puhuttelee surumielisyydellään ja rauhallaan. Tekisi mieleni lähteä kävelemään kohti maalauksen horisonttia hiljaisuuden keskellä ja nauttia itsenäisyydestä.

Minua inspiroi suuresti myös kangas, jonka löysin koululta toteutettavaa jakkua varten (yksi suunnitelluista jakuista on toteutettava sellaiseen vaiheeseen, että se on vuoria vaille valmis) ja aion kulkea sen viitoittamaa tietä: kangas on erittäin pehmoinen ja miellyttävän tuntuinen iholla, ei kuitenkaan liian paksu. Haluan suunnitella sen innoittamana sieviä jakkuja eri hihanpituuksillä, joita voisi käyttää syksyllä ja kevättalvella.

Kuvia ideoistani ja jakkuluonnoksista heti, kun on jotain näytettävää.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi