Toph @ Animecon IX, Kuopio 2012

Olipahan ihanaa conitella puolen vuoden tauon jälkeen ^-^ ~

Tophina tuli pyörittyä lauantaina ja sunnuntaina hengasinkin sitten omana itsenäni. Väkeä tuntui riittävän molempina päivinä ja meininki oli varsin tuttua ja taattua conitunnelmaa (: Oli mukava huomata miten tällainen keskemmällä Suomeakin järjestettävä coni veti populaa paikalle, kävijäthän ne conin loppujen lopuksi tekevät!

Käytiin katsomassa porukoiden kanssa cosplay-kilpailu, animekonsertti sekä Hopeanuoli!musikaali. Erityisesti animekonsertti teki suuren vaikutuksen, sillä Kuopion sinfoniaorkesteri taipui huikeisiin suorituksiin soittaessaan legendaarisia animetunnareita *3* Jo ensimmäinen biisi ”Sadame” veti ihon kananlihalle ja kropan yhtä veteläksi kuin vasta keitetyn spagetin <3 Toinen lemppareistani oli Animecon medley sisältäen Neon genesis evangelionin ja Escaflownen tunnarit *o* Todella hyvä yhdistelmä meccha-animen tunnelmaa. Aivan mieletön konsertti ja siitä syystä valtavat kiitokset niin Animeconin järjestäjille kuin orkesterille! Eräs perheenjäsenistäni totesikin, että Animeconiin kannatti tulla ja maksaa ranneke jo pelkästään konsertin vuoksi.

Kilpailussa näkyi muutama erityisen hieno puku sekä muutama mainio esitys, joita oli viihdyttävää katsoa ^-^ Hopeanuoli!musikaali oli yhtä energinen kuin viimeksi ja tällä kertaa sitä oli myös muokattu: mukana oli enemmän sarjan tapahtumia sekä laulukohtauksia. Kiva ekstra oli nähdä itse Yoshihiro Takahashi yleisön joukossa (:

Toph Bei Fongini tunnistettiin, mikä ilahdutti suuresti <3 Näin paikalla muita Avatar / Korra -cossaajia ja erityisesti Jet oli ilahduttava ylläri cossivalinnaksi muutaman kohdalla :–3 Veli oli mielissään omasta Luffy -asustaan ja sai hänkin osakseen halauksia conikansalta ja valokuvaamisen kohteena olemista. Jutusteltiin tossa jo seuraavasta asusta, jonka hän toivoisi saavansa : D Pysyköön se vielä salaisuutena sikäli mikäli se tässä matkan varrella vielä muuttuu.

Alla pari kuvaa päivitetystä Tophistani <3

Vasemman puoleisen kuvan otti derangedhuman (@Youtube) ja oikean puoleisen YukimuraFan. Onnistuneita otoksia molemmat, kiitos niistä ^-^! Peruukki tuli uusittua otsiksen osalta, ”pulla” säilyi ennallaan : D Otsapannan tein kokonaan uusiksi sekä parantelin hieman nilkkainten kiinnityksiä~ Olen nyt kokonaisuutena tyytyväisempi tähän cossiin, joskin seuraavaan kertaan riittää vielä kehitettävää. Olisipa muuten kiva tehdä Tophilta joku toinen asukokonaisuus johonkin coniin… HMMM.

Veljen Luffy -asusta laittelen kuvamateriaalia myöhemmin, kunhan saan ensiksi hänen hyväksyntänsä julkaistaviin kuviin ^-^

Ranka Lee -puku etenee hyvässä tahdissa, valmiina asusta tällä hetkellä: korsetti, hame, sukkahousut + sukka -yhdistelmävirityshässäkkä (:D) ja vyö. Hankittuna on osa asusteista kuten ranne- ja kaulakorut. Seuraavaksi siirtynen hansikkaiden, helmahörsäkkeen ja kruunun pariin. Tekemistä riittää!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi